Maanviljelijöiden asema elintarvikeketjussa

EU:n yhteisen maatalouspolitiikan perustana olevia kolmea asetusta muutetaan siten, että viljelijöiden asema ostajia kohtaan vahvistuu. Kyseessä ovat asetus maataloustuotteiden yhteisestä markkinajärjestelystä sekä kaksi asetusta, jotka koskevat yhteisen maatalouspolitiikan strategisia suunnitelmia ja rahoitusta. Ehdotuksen esitti Euroopan komissio vuonna 2024. Euroopan parlamentin esittelijänä toimi Céline Imart (EPP).

Äänestys koski alustavaa sopimusta, jonka parlamentin ja neuvoston neuvottelijat solmivat 5. maaliskuuta 2026 niin sanotussa kolmikantaneuvottelussa, eli molempien toimielinten lopullisessa neuvottelukierroksessa. Sopimus hyväksyttiin ensin maatalousvaliokunnassa (AGRI). Täysistunto äänesti sitten sopimuksesta kokonaisuudessaan yhdellä nimenhuutoäänestyksellä ilman keskustelua. Neuvosto sitoutui 23. maaliskuuta 2026 päivätyssä kirjeessä hyväksymään parlamentin kannan. Se teki näin 29. kesäkuuta 2026, ja uudet säännöt julkaistiin 29. heinäkuuta 2026 EU:n virallisessa lehdessä asetuksena (EU) 2026/1739.

Sopimuksen ytimenä ovat kirjalliset sopimukset. Hyväksytyn tekstin mukaan velvollisuus solmia tällaisia sopimuksia ei koske ainoastaan maitoa, vaan myös muita maatalousaloja. Jäsenvaltiot voivat myöntää poikkeuksia, esimerkiksi jos ensisijainen ostaja on mikroyritys tai pienyritys, jos maksu suoritetaan heti toimituksen yhteydessä tai viimeistään kolmen työpäivän kuluessa, tai jos kyseessä ovat tuotteet, joiden osalta on jo käytössä muita hintojen siirtomekanismeja. Jo komission ehdotuksessa otettiin huomioon, että yli kuuden kuukauden pituisissa sopimuksissa on oltava tarkistuslauseke, jonka ansiosta viljelijä tai tuottajaorganisaatio voi pyytää hinnan uudelleenlaskentaa.

Sopimuksessa ei oteta käyttöön kiinteää vähimmäishintaa. Painopisteenä on, että viljelijät saavat hinnan, jota he itse pitävät oikeudenmukaisena ja asianmukaisena, ja että lopullisen hinnan laskeminen sopimuksessa on läpinäkyvää ja ennustettavaa. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että sopimuksista syntyvien riitojen ratkaisemiseksi on käytettävissä sovittelu tai vastaava menettely, myös jo olemassa olevien menettelyjen muodossa. Myös tuottajaorganisaatioiden roolia vahvistetaan. Nimitykset ”naudanliha”, ”karitsan kyljys” tai ”pekoni” varataan edelleen tuotteille, jotka todella sisältävät kyseisistä eläimistä peräisin olevaa lihaa.

Sopimusta kannatti 560 parlamentin jäsentä, 75 äänesti vastaan ja 25 pidättyi äänestämästä. EPP-ryhmä äänesti sopimuksen puolesta ylivoimaisella enemmistöllä (161 puolesta, 2 vastaan, 5 pidättyi äänestämästä) ja S&D-ryhmä (119 puolesta, 8 vastaan, 4 pidättyi äänestämästä). Renew-ryhmä kannatti sopimusta enemmistöllä: 52 parlamentin jäsentä äänesti puolesta, 7 vastaan ja 9 pidättyi äänestämästä. Äänestämättä jättäminen ei kuitenkaan tarkoita vastustusta. Greens/EFA-ryhmä äänesti ylivoimaisella enemmistöllä vastaan (47 vastaan, 1 pidättyi äänestämästä, kukaan ei äänestänyt puolesta). Kaikilla neljällä ryhmällä oli vararaportoija neuvotteluissa: S&D:n puolesta Cristina Maestre, Renewin puolesta Barry Cowen ja Greens/EFA:n puolesta Anna Strolenberg. Kolme neljästä eurooppamyönteisen enemmistön ryhmästä oli siis samalla puolella ja Greens/EFA toisella.

EPP äänesti yhdessä ECR:n, PfE:n ja ESN:n eli äärioikeiston kanssa. ECR (75 puolesta) ja PfE (78 puolesta) tukivat sopimusta yksimielisesti, ESN enemmistöllä (20 puolesta, 2 pidättyi äänestämästä). Niiden äänet eivät ratkaisseet lopputulosta: ilman niitäkin sopimukselle olisi kertynyt 387 puoltavaa ääntä 75 vastustavaa ääntä vastaan. The Left, eli äärivasemmisto, äänesti enemmistöltään puolesta (31 puoltavaa, 8 vastustavaa, 2 pidättyi äänestämästä).