Suostumukseen perustuva raiskauksen määritelmä EU:ssa

Päätöslauselman laativat yhdessä LIBE-valiokunta (kansalaisvapaudet) ja FEMM-valiokunta (naisten oikeudet ja sukupuolten tasa-arvo), ja esittelijöinä toimivat Evin Incir ja Joanna Scheuring-Wielgus (molemmat S&D). Tärkein vaatimus: Komission on viipymättä esitettävä säädös, jolla otetaan käyttöön koko EU:ssa raiskauksen määritelmä, joka perustuu vapaaehtoiseen, tietoon perustuvaan ja peruutettavissa olevaan suostumukseen Istanbulin yleissopimuksen 36 artiklan mukaisesti.

Päätöslauselmassa todetaan nimenomaisesti, että hiljaisuus, vastustuksen puuttuminen tai ”ei”-sanan puuttuminen eivät tarkoita suostumusta. Siinä korostetaan myös, että on tunnistettava traumareaktiot, kuten ”jähmettyminen”, eli pelosta johtuva tahaton liikkumattomuus, tai pyrkimys rauhoittaa tekijää väkivallan eskaloitumisen estämiseksi, ja että tämän on näkyvä lainsäädännössä ja oikeuskäytännössä. Komission on lisäksi ehdotettava sukupuoleen perustuvan väkivallan sisällyttämistä EU:n rikollisuuden piiriin SEU:n 83 artiklan mukaisesti ja annettava vielä vuonna 2026 ohjeet suostumukseen perustuvasta seksuaali- ja parisuhdekasvatuksesta. Päätöslauselmassa kehotetaan jäsenvaltioita muuttamaan vanhentumisaikaa, koska uhrit pystyvät usein nimeämään tai ilmoittamaan teon vasta jonkin ajan kuluttua.

Päätöslauselma hyväksyttiin äänin 447 puolesta, 160 vastaan ja 43 pidättyi äänestämästä. EPP-ryhmä äänesti 146 puolesta, 6 vastaan ja 11 pidättyi äänestämästä; S&D (125), Renew (70) ja Greens/EFA (46) kannattivat päätöslauselmaa yksimielisesti. Myös The Left -ryhmä äänesti puolesta (42 puolesta, 1 pidättyi äänestämästä). ECR, PfE ja ESN äänestivät vastaan, mutta eivät yksimielisesti: ECR:ssä 60 äänesti vastaan, 10 pidättyi äänestämästä ja 4 puolesta, PfE:ssä 63 äänesti vastaan ja 13 pidättyi äänestämästä, ESN:ssä 24 äänesti vastaan ja 1 pidättyi äänestämästä.

Eurooppamyönteisen enemmistön ryhmät olivat yhtä mieltä vaatimuksen ytimestä. Vararaportööri Verena Mertens (EPP) totesi, että EU tarvitsee selkeän ja vertailukelpoisen raiskauksen määritelmän, joka perustuu vapaaehtoiseen suostumukseen, ja että vastustuksen puuttumista ei saa koskaan tulkita suostumukseksi. Arba Kokalari (EPP) lisäsi, että suojelu raiskaukselta ei saisi riippua siitä, missä EU-maassa nainen asuu. ”Seksi ilman suostumusta on raiskaus”, sanoi Anna-Maja Henriksson (Renew); Abir Al-Sahlani (Renew) muistutti, että suurin osa raiskauksista tapahtuu uhrin tunteman henkilön toimesta, kotona ja ilman fyysistä väkivaltaa. Diana Riba i Giner (Greens/EFA) tiivisti kannan iskulauseeseen ”Vain kyllä tarkoittaa kyllä”. Greens/EFA-ryhmän lehdistötiedotteen mukaan ryhmä sai tekstiin sisällytettyä asiantuntijoiden pakollisen koulutuksen ja maininnan raiskauskulttuurista. S&D-ryhmä, johon molemmat esittelijät kuuluvat, äänesti yksimielisesti puolesta; ryhmän omaa lausuntoa tästä äänestyksestä ei ole saatavilla asiakirjoissa.

Tekstistä järjestettiin 29 nimenomaista äänestystä yksittäisistä osista ja tarkistusehdotuksista. Vaihtoehtoista päätöslauselmaehdotusta, jonka oli tarkoitus korvata valiokuntien mietintö, kannattivat ECR, PfE ja ESN; EPP, S&D, Renew, Greens/EFA ja The Left vastustivat sitä, ja ehdotus hylättiin kahdessa äänestyksessä (179:457 ja 180:455). Emme löydä asiakirjoista tietoa siitä, kuka sen virallisesti esitti ja mitä se tarkalleen sisälsi.

Tiukimmalla äänestystuloksella, 312:321, hylättiin 21. kohtaa koskeva tarkistus 6: EPP (23 puolesta, 141 vastaan) äänesti yhdessä ECR:n, PfE:n ja ESN:n kanssa vastaan, kun taas S&D, Renew, Greens/EFA ja The Left äänestivät puolesta. Sen sijaan AL:n perustelujen mukainen tarkistus 4 hyväksyttiin äänin 316:298, vaikka suurin osa EPP:stä (15 puolesta, 147 vastaan) sekä ECR ja PfE olivat sitä vastaan. Tarkistusten sanamuotoa ei ole asiakirjoissamme, joten emme esitä sitä tässä.