Konsuliapu EU:n kansalaisille unionin ulkopuolella

Euroopan unionin kansalainen, joka matkustaa tai asuu unionin ulkopuolella, voi hätätilanteessa kääntyä minkä tahansa toisen jäsenvaltion puoleen, jos hänen omalla maallaan ei ole edustustoa kyseisessä maassa. Tätä edustamattomien kansalaisten konsulisuojaa koskevat säännöt on vahvistettu direktiivissä (EU) 2015/637. Sitä täydentää direktiivi (EU) 2019/997 EU:n väliaikaisesta matkustusasiakirjasta. Käsiteltävänä oleva ehdotus muuttaa molempia.

Kyseessä ei ole tavanomainen lainsäädäntömenettely, jossa parlamentti ja neuvosto päättävät tasavertaisesti. Kyseessä on kuuleminen: neuvosto hyväksyy direktiivin, ja parlamentti antaa siitä lausunnon, jota neuvoston ei tarvitse noudattaa. Parlamentti otti kantaa ehdotukseen ensimmäisen kerran 24. huhtikuuta 2024. Neuvosto esitti sitten 11. helmikuuta 2026 muutetun ehdotuksen ja pyysi parlamentilta uutta kuulemista. Tämä äänestys on vastaus siihen. Parlamentti tuki päätöslauselmassaan ehdotusta omien tarkistustensa mukaisessa muodossa. Se kehotti neuvostoa ilmoittamaan sille, jos se aikoo poiketa tästä sanamuodosta, ja kuulemaan sitä uudelleen, jos se muuttaa ehdotusta olennaisesti.

Parlamentin muutokset koskevat kolmea pääaluetta. Ensimmäinen koskee sitä, kuka katsotaan edustamattomaksi. Jos kansalainen ei kriisitilanteen vuoksi pääse turvallisesti oman maansa viranomaisille (tai viranomaiset hänen luokseen) aikaisemmin kuin 48 tunnin kuluessa, häntä pidetään tuona aikana edustamattomana ja hänellä on oikeus pyytää apua toiselta jäsenvaltiolta. Jos paikalliset olosuhteet ovat vaaralliset tai estävät liikkumisen, 48 tunnin määräaikaa ei sovelleta lainkaan. Parlamentti vaatii myös, että avun antamisessa otetaan huomioon haavoittuvat ryhmät ja syrjinnän vaarassa olevat henkilöt viitaten EU:n perusoikeuskirjan 21 artiklaan.

Toinen osa-alue koskee rahoitusta. Vakavissa tapauksissa, kuten pidätyksessä, vakavassa loukkaantumisessa, vakavassa sairaudessa tai hätäpalautuksessa, apua antanut valtio voi pyytää kansalaisen kotivaltiolta korvausta ylimääräisistä kustannuksista, kuten matka-, majoitus- tai tulkkauskuluista. Apua on kuitenkin annettava ilman syrjintää omia kansalaisia kohtaan. Parlamentti haluaa myös, että Euroopan ulkosuhdehallinto (EEAS) saisi asianmukaisen lisäyksen budjettiinsa ja henkilöstöönsä eikä luottaisi pelkästään valtioilta saataviin korvauksiin.

Kolmas osa-alue on henkilötietojen suojelu. Edustamattomien kansalaisten tietoja saa luovuttaa kolmansille maille ja kansainvälisille järjestöille vain ”äärimmäisen varovaisesti”, ainoastaan silloin, kun se liittyy suoraan suojan tarjoamiseen, ja aina noudattaen GDPR:n sääntöjä tietojen siirtämisestä EU:n ulkopuolelle. Komission on arvioitava direktiiviä viiden vuoden kuluttua sen saattamisesta osaksi kansallista lainsäädäntöä nykyisen kahdeksan vuoden sijaan. Teksti sisältää myös useita teknisiä muutoksia, kuten yhteiset konsulitiimit tai tekstiviestivaroitukset kriisitilanteessa oleville kansalaisille.

Lausunto hyväksyttiin äänin 470 puolesta, 180 vastaan ja 18 parlamentin jäsentä pidättyi äänestämästä. Neljä eurooppamyönteisen enemmistön ryhmää äänesti yksimielisesti puolesta: EPP (172 puolesta, 1 pidättyi), S&D (124 puolesta), Renew (75 puolesta) ja Greens/EFA (49 puolesta). Yhdelläkään niistä ei ole löydettävissä omaa kannanottoa aiheesta, joten niiden kanta ilmenee äänestyksestä. Myös The Left äänesti puolesta (39 puolesta, 1 pidättyi äänestämästä). Vastaan äänestivät kolme äärioikeistoryhmää: ECR (72 vastaan, 7 puolesta, 3 pidättyi äänestämästä), PfE (66 vastaan, 6 pidättyi äänestämästä) ja ESN (kaikki 26 vastaan).

LIBE-valiokunnan esittelijänä toimi Lena Düpont (EPP). S&D-ryhmän varaselostajana toimi Marina Kaljurand, Renew-ryhmän Raquel García Hermida-van der Walle ja Greens/EFA-ryhmän Tineke Strik. Viimeinen sana on neuvostolla. Asiakirjoissa ei mainita, milloin neuvosto tekee päätöksen direktiivistä.